Kauneutta etsimässä – kaksi isää ja yksi isänpäivä
8.11.2026
Tänään on isänpäivä. Ja mie en saa enää ostaa isänpäivälahjoja kummallekaan isälleni.
Enkä viedä heitä ravintolaan syömään. En edes soittaa ja kysyä, mitä kuuluu.
Biologista isääni en koskaan tavannut. En tiedä hänestä kovinkaan paljoa mutta sen kuitenkin tiedän, että hän soitti poikkihuilua ja oli graafikko.
Meidän isi, ainoa isi, jonka tunnen, sairastui diabetekseen ja tietämättään myös sepelvaltimotautiin. Lopulta sydänkohtaus vei hänet.
Vain viisikymmentävuotiaina.
Se on aika nuorena se.
Ja mikä minua ehkä eniten harmittaa, on se, ettei kumpikaan heistä ehtinyt nähdä minun lapsiani.
Uskon, että molemmat olisivat tykänneet heistä kovasti. Olisi ollut mukava nähdä, millaisia ukkeja heistä olisi tullut.
Mutta sitä ei koskaan saatu tietää.
Ja tiedätkö, mikä tässä minua vieläkin harmittaa?
Se, että kummankin elämä olisi ehkä voinut jatkua paljon pidempään.
Tai ainakin kuolemaa olisi saattanut pystyä siirtämään. Eihän meistä kukaan taida täältä elävänä selvitä. 😄
Olen miettinyt paljon sitä, millainen merkitys omasta hyvinvoinnista huolehtimisella on.
Syömisellä, nukkumisella, liikkumisella ja sillä, miten itseään kohtelee.
Molempien isien elämäntavoissa olisi varmasti ollut parantamisen varaa. Tosin en tietenkään voi tietää, olisiko mikään niistä lopulta muuttanut heidän kohtaloaan.
Mutta silti minusta tuntuu, että heiltä jäi paljon elämää elämättä.
Ja meiltä paljon yhteisiä hetkiä kokematta.
Liike on lääke. Ainakin miulle.
Mie olen itse ollut aina kova liikkumaan.
Ja mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä paremmin olen ymmärtänyt, miten tärkeää se miulle on.
Varsinkin selkäleikkauksen jälkeen.
Leikkauksesta ei nimittäin ollut minun kohdallani sitä hyötyä, mitä olin toivonut.
Niinpä olen joutunut opettelemaan elämään selkäni kanssa ja löytämään keinot, joilla se pysyy mahdollisimman hyvässä kunnossa.
Ja yksi niistä on liikkuminen.
Ei paljon kerrallaan, vaan vähän ja usein.
Joskus se tuntuu vähän hassulta. Että pitää lähteä liikkeelle, jotta voisi paremmin, vaikka kroppa ei aina olekaan ihan yhteistyöhaluinen.
Mutta kyllä se yleensä kannattaa.
Ja onneksi mie tykkään liikkua!
Jos liikunta joskus jää vähemmälle, kroppa alkaa oikein huutaa, että nyt olisi aika tehdä jotakin.
Eikä se ole pelkästään kroppa, joka sitä liikettä kaipaa.
Metsässä lähtee ajatuksetkin liikkeelle
Metsässä kävellessä miun aivotkin tuntuvat heräävän ihan eri tavalla.
Siellä syntyy välillä vaikka minkälaisia ajatuksia ja ideoita.
Joskus kokeilin kuunnella lenkillä äänikirjoja. Mutta huomasin aika nopeasti, että en mie oikeastaan halua kuunnella mitään.
Mie haluan ajatella omiani.
Antaa ajatusten tulla ja mennä. Miettiä asioita, suunnitella, haaveilla ja välillä olla miettimättä yhtään mitään.
Ja usein juuri silloin syntyvät ne kaikkein parhaat ideat.
Päänsärkyä tai hartiakipujakaan minulla on harvoin, kunhan vain muistan kävellä riittävästi ja ottaa ylävartalon mukaan liikkeeseen.
Nuorempana mie muuten juoksin paljon.
Ja voi että, miten rakastinkaan sitä!
Joskus tuntui ihan Forrest Gumpilta. Kun kerran lähti juoksemaan, niin eihän sitä olisi malttanut lopettaa ollenkaan.
Siinä oli jotain ihanaa vapautta.
Välillä kaipaan sitä tunnetta vieläkin.
Mutta nykyään kroppa ei enää anna myöten juoksemiselle.
Ja se on yksi niistä asioista, joihin on vain pitänyt sopeutua.
En mie siitä erityisesti tykkää, mutta minkäs teet.
Niinpä olen tyytynyt kävelemään.
Ja onhan sekin oikeastaan aika mukavaa. Varsinkin metsässä.
Isänpäiväburgeri ja ihan hyvä sunnuntai
Siinäpä se tämä isänpäivä sitten vierähti.
Lenkkeillessä, hevosia hoidellessa ja vähän töitäkin tehden.
Ja käytiin myö miun miehen Jyrin kanssa isänpäiväburgerilla.
Ei sitä aina tarvitse gourmet-aterioille mennä. 😄
Burgeriannos oli oikein maukas, ja se riitti meille tänään mainiosti.
Tällaisina päivinä sitä tulee kuitenkin ajateltua, miten nopeasti elämä menee.
Ja miten paljon asioita sitä helposti siirtää myöhemmäksi.
Sitten joskus, kun on enemmän aikaa.
Sitten joskus, kun työt helpottavat.
Sitten joskus, kun ehtii.
Mutta kun sitä sitten joskus -päivää ei ole kenellekään luvattu.
Ehkä juuri siksi mie haluan pitää itsestäni huolta. Liikkua niin kauan kuin pystyn, tehdä asioita joista tykkään ja nauttia niistä ihan tavallisistakin päivistä.
Enkä aina vain odottaa jotakin suurempaa ja hienompaa tapahtuvaksi.
Tänään se hyvä hetki oli kävelylenkki ja burgeri Jyrin kanssa.
Ja vaikka isänpäivässä on minulle aina vähän haikeutta, oli tämä silti ihan hyvä sunnuntai.
Huomenna sitten uuden työviikon kimppuun.
Saa nähdä, mitä kaikkea se tuo tullessaan.
💛 Inka
Kauneuden luoja, yrittäjä, hevosihminen ja nainen, jolla on vielä monta unelmaa toteutettavana.